tämä löytyi koneen "kätköistä". Tämän kesän Sveitsin reissua odotelessa.

KEVÄTRETKI

 

Vuonna 2005 vietimme unohtumattoman kaksiviikkoisen Sveitsin alpeilla. Vuonna 2006 haimme Pirkon alkukeväästä,  vuoden 2007 matka jäi tekemättä erinäisistä kiireistä johtuen, mutta kaipuu noihin maisemiin jäi kytemään. Jossakin talven pimeinä tunteina joku jossakin mainitsi Luxemburgin WUSB näyttelyn ja Ranskan juhlanäyttelyn sattuvan peräkkäisille viikonlopuille ja kun tarkisti vielä kartasta Ranskan näyttelyn sijainnin (sopivasti Sveitsin lähellä) niin eihän hulluja tarvitse paljoa yllyttää kun oltiin jo matkavalmisteluja tekemässä.

 Matka-aikataulu suunniteltiin seuraavasti: Vappuaattona matkaan Helsingistä Tallinnaan, siitä muutama iloinen ajopäivä läpi via Baltiaa, Puolaa ja Saksan kautta Luxemburgiin. Sieltä näyttelyviikonlopun jälkeen viikoksi Sveitsiin tapaamaan ystäviä ja omia kasvatteja ja Sveitsistä siirtyminen Ranskan näyttelyyn.

Niin koitti keskiviikko ja vappuaatto ja meidän pitkään suunniteltu loma sai alkaa, mutta yksi oli joukosta poissa, meidän Sylvi (India du Grand St Bernard) oli menehtynyt imusolmukesyöpään vain hieman ennen matkaa, päätimme kuitenkin antaa Sylville arvoisensa viimeisen matkan ja otimme Sylvin tuhkat mukaan ja laskisimme ne vuorille – Sylvin synnyinmaisemiin.

Matka jo aikaisemmilta vuosilta tutuksi tullutta tietä pitkin sujui leppoisasti, toukokuinen liikenne oli melko vähäistä ja rajamuodollisuudet ovat poistuneet kokonaan. Yksi yö Puolalaisella rekkaparkissa ja toinen yö Saksalaisen huoltoaseman pihalla autossa nukkuen tekevät matkailusta ah niin mukavaa.

Vihdoin koitti perjantai ja saavuimme Graevanmacheriin(Lu) ja aloimme etsiä majapaikkaa – olimme varanneet leirintäalueelta paikan etukäteen, mutta leirintäalue osoittautui tyypilliseksi eurooppalaiseksi alueeksi jossa autolle/teltalle oli varattu muutaman neliön tila nurmelta ja kaikki olivat kuin sillit suolassa, ei houkutellut ei.

Turisti-informaatiosta saimme loistavaa palvelua ja useamman puhelinsoiton jälkeen majapaikka löytyi n 500 metrin päästä näyttelypaikasta, tosin välissä oli leveä joki ja tietä pitkin matkaa olikin jo muutama kilometri ja maa vaihtui Saksaksi . 1900 ajokilometrin jälkeen hotellihuone, suihku, loistava parsakaaliateria + muutama kylmä olut tuntuivat taivaalliselta. Vielä iltalenkille koirien kanssa tarkistamaan näyttelypaikka ja sitten yöpuulle.

Lauantaina hieman kiertelyä kaupungilla ja sitten parkkeerasimme itsemme näyttelypaikan viereen viettämään kaunista kesäpäivää..

Paikalle oli saapunut muidenkin maiden koiraharrastajia ja kasvattajia, kaukaisimmat tulijat olivat tulleet Mexicosta lentäen koiran kanssa ja mielenkiinnolla seurasimme heidän valmistautumistaan seuraavan päivän näyttelyyn.

Illalla oli vuorossa banketti – juhlaillallinen, jonne oli kokoontunut väkeä varsin runsaasti. Illan mittaan ruokaa ja juomaa tarjoiltiin vaihtelevalla menestyksellä, mutta siitä huolimatta ilta oli varsin miellyttävä hyvien ystävien seurassa.

Sunnuntaina aamuvarhaisella näyttelypaikalle odottamaan kehien alkua. Rauha aloitti meidän koirista arvosanalla excellent ja ollen junnunarttujen 3., Avoimessa luokassa Tyynelle Excellent – ei sijoitusta, Pirkolle Excellent ja sijoitus 2.,Avo-luokassa oli 15 koiraa. Tyynen siskon tyttö (Sveitsiläisomistuksessa) pk Platin sai excellentin ja oli luokassaan 4.

Näyttelypäivä meni hienosti ja olimme totaalisen iloisen yllättyneitä tuloksista, koska emme juuri odottaneet mitään.

Alkuillasta olimme pakanneet automme ja lähdimme kohti Sveitsiä ja ystäviemme meille lupaamaa vuorimökkiä.

Luxemburg vaihtui nopeasti saksaksi ja saksa pian ranskaksi jossa ajamisen totesimme kohtuullisen kalliiksi – moottoritie tulleja oli vähän väliä.

Viiden tunnin ajamisen jälkeen saavuimme Sveitsin rajalle jonka ylitystä odottelin hieman jännittyneenä koska Tanja oli siirtynyt pakettiauton takaosaan nukkumaan koirien kanssa (juuri näin kuuluu pakettiautossa matkustaa). Iloinen tullivirkailija pysäytti automme ja tietenkin kysyi: mitä sinulla on auton takaosassa, johon vastasin: kolme koiraa ja avovaimo… jääden odottamaan tullivirkailijan reaktiota. Mutta ei mitään, ei edes passeja kysytty, virkailija ohjasi minut vain ostamaan Sveitsissä pakollisen moottoritietarran (vingette) ja toivotti hyvää lomaa. Yöllä joskus yhden jälkeen mökillä ja ”kodiksi”asettumisen jälkeen yöpuulle joskus kolmen jälkeen.

Maanantaina, hyvin nukutun yön jälkeen aamupalaa ja sen jälkeen kävelylle mökiltä lähtevää pikkutietä ylöspäin vuoristoon.

Sitä löytää itsestään ihan uusia lihaksia kun kävelee tunnin ylämäkeen ja sitten samaa tietä alas.

Aamureippailun jälkeen alas Martignyn kaupunkiin ja hieman shoppailua ja jotakin syötävää. Illaksi takaisin mökille.

Tiistai aamuna retkivarusteiden pakkaus ja auton nokka kohti vuoristoa. Olimme päättäneet kävellä luostariin (Hospice du Grand st Bernard) ja kuten arvelimmekin tie oli suljettu matkan varrella olevan laskettelukeskuksen kohdalta eteenpäin, joten auto parkkiin ja vaelluskengät jalkaan. Oli jälleen huvittava tunne kun lämpötila on yli + 20 mutta lunta riitti, koirat ottivat lumesta kaiken ilon irti.

Lunta oli tien molemmin puolin 1,5-2 metriä ja hiihtäjiä tuli vastaan aika-ajoin meidän matkatessa ylöspäin. Vajaan kahden tunnin kävelyn jälkeen tuli stoppi matkan tekoon. Aurauskalusto ei ollut vielä päässyt pidemmälle ja totesimme kävelyn eteenpäin olevan mahdotonta ilman lumikenkiä. Lumi oli todella sohjoista ja raskasta kävellä. Niinpä Sylvin tuhkat eivät päässet aivan Luostarille saakka mutta laskimme ne kauniiseen vuoristopuroon, niin lähelle synnyinkotia kuin mahdollista, au revoir – Sylvi.

Pieni lepotauko, evästuokio ja maisemien ihailua ja takaisin alas parkkipaikalle, matka alas taittuu lähes puolet nopeammin kuin ylös mentäessä.

Vuorilta suuntasimme jälleen kohti Martignyn kaupunkia ja uutta Bernhardinkoira museota ihmettelemään. Nähtävänä oli paljon keräilytavaraa, tauluja ja historian havinaa. Ehkä parasta antia oli kuitenkin elokuva joka oli kuvattu kuinka Bernhardinkoirat toimivat alkuperäisessä tehtävissään pelastuskoirina vuoristossa. Elokuva on kuvattu muutama vuosi sitten keskellä talvea luostarissa ja sen ympäristössä.  Kaiken kaikkiaan museosta jäi hieman vaisu kuva.

Keskiviikko päiväksi olikin sitten sovittu tapaaminen Bernardin ja Arianen luokse päivälliselle, jonne oli myös kutsuttu Pirkon kasvattaja, Gerard & Andree Truhan . Olimme paikalla hyvissä ajoin ja Bernard esitteli meille kennelrakennustaan ja yhdestä huoneesta hän otti esille nuoren bernhardinkoira uroksen ja kysyi Tanjalta: mitäs pidät?

Tanja pienen hetken ihasteltuaan koiraan kysyi hölmistyneenä että mistä tämä – johon Bernard naurahtaen että jostakin Suomesta… se oli Heikki joka lähti meidän luota joulukuussa Sveitsiin ja oli tuotu meidän yllätykseksi Bernardin luokse näytille. Pojasta oli kasvanut näyttävän näköinen nuori uros – ei meinannut tunnistaa ei. Myös Heikin eli sveitsiläisittäin Mayronin omistaja saapui paikalle ja siinä vaihdettiin halauksia puolin jos toisin ja saimme kutsun illalliselle torstai-illalle.

Pirkon kasvattajat saapuivat paikalle ja heille Pirkon näkeminen kahden vuoden jälkeen oli tunteikas kokemus, tuntuivat olevan tyytyväisiä millainen Pirkosta on tullut. Vaihdettiin tuliaisia puolin jos toisin ja söimme maittavan päivällisen joka lähes venähti suoraan illalliseksi.

Torstai: aamupäivällä näimme Bernandin omistuksessa olevan kasvattimme eli Mantlen joka on sijoituksessa oikein miellyttävällä pariskunnalla. Mantle oli myös kasvanut mallikkaaksi nuoreksi urokseksi.

Illalla suuntasimme Clair Annen & Leon (Heikin eli Mayronin omistajat) luokse illalliselle jonne oli kutsuttu myös muita bernhardinkoirien omistajia. Lähdimme ajamaan letkassa alhaalta laaksosta kiemuraista vuoristotietä ylöspäin ja allekirjoittaneelta meinasi jo usko loppua meidän citroenin kääntyvyyteen mutkikkaalla serpentiinitiellä. Mutta ajamisen jännitys kyllä palkittiin, Clair Annen & Leon asunto sijaitsee 2 km korkeudella vuoren rinteellä, näkymät pitkälle Rhone laaksoon ja vuorille ovat henkeäsalpaavat. Me + muut vieraat laittoivat koirat suureen tarhaan koska isäntäväen aidatulla pihalla käyskenteli 8 peuraa vapaana  joihin isäntien omat koirat olivat tottuneet, mutta vieraille koirille houkutus olisi saattanut olla liian suuri J. Illalliseksi oli tarjolla raclettea eli sulatettua juustoa, perunaa, leikkeleitä, leipää ja tietenkin viiniä. Ilta venähti aamuyön puolelle ennen kuin palasimme takaisin mökillemme.

Perjantai: Mökin siivous, pakkailua, viime hetken ostokset Martignystä ja nokka kohti Ranskaa. Tie kulki upeaa reittiä halki Chamonin hiihtoalueen ja Mount Blanckin vierestä. Pysähdyimme jossakin vaiheessa jaloittelemaan itseämme ja koiria, ja huomasimme että Tyynellä ei ollut kaikki aivan kohdallaan – oli todella vaisun oloinen ja halusi ainoastaan seistä kylmässä vuoripurossa. Ajattelimme että Tyyne on vain matkaväsynyt.

Muutaman tunnin ajelun ja pienten eksymisten jälkeen löysimme leirintäalueelle josta meille oli varattu mökki Clair-Annen ja Leon kanssa.

Aloimme olla todella huolissaan Tyynen voinnista – ei suostunut juurikaan liikkumaan, ja kerroimme huolestamme Bernardille joka totesi myöskin että nyt eivät asiat ole hyvin. Näyttelyjärjestäjien avulla saimme osoitteen päivystävälle eläinlääkärille ja Bernard lähti matkaamme tulkiksi. Kellonajasta, yli yhdeksän illalla, huolimatta saimme loistavaa palvelua eläinlääkärillä ja korkea kuume (+ 41 c) ja verikokeen tulokset vahvistivat diagnoosin – punkin puremasta seurannut lois-infektio (piroplasmosis) johon löytyi lääkeinjektio. Tosin lääkäri totesi että se joko auttaa tai sitten ei. Siinä meni seuraava yö vuorotellen valvoessa Tyynen vieressä laittaen märkiä pyyhkeitä kuumeen lievittämiseksi.

Lauantai: aamu valkeni ja kaikesta huolimatta päätimme siirtyä näyttelypaikalle mutta Tyynen osallistuminen näyttelyyn oli kyllä unohdettava, kuumetta oli vielä aamulla lähes 40 c. Jätimme Tyynen autoon varjoon ja kävisimme tarkistamassa tilanteen vähintään tunnin välein, ja onneksi jo ensimmäisen tarkistuskerran jälkeen saatoimme hieman huokaista – kuume oli lähtenyt selkeästi laskuun (ja oli jo iltapäivään mennessä lähes normaali).

Näyttelypaikka oli äärettömän hieno linna / linnanpiha (Château de Menthon). Bernhardinkoiria paikalla oli lauantaina 220 ja tungos oli melkoinen, mutta siitä huolimatta tunnelma oli äärettömän leppoisa. Päivä vierähti kehiä seuraillessa ja siellä aika ajoin vieraillessa. Aina välitauoilla oli ruokaa ja juomaa yllin kyllin tarjolla.

Päivän saldona oli meidän Rauhalle narttu junnuluokassa Excellent ja neljäs, Pirkko avoluokassa excellent, ei sijoitusta. Clair-Annen Mayron  junnu-uros luokassa Excellent ja neljäs , Bernardin Mantle TB , ei sijoitusta.

Todella pitkän näyttelypäivän jälkeen siirryimme leirintäalueelle jossa aloimme valmistautua juhlaillalliseen Ranskan bernhardinkoirayhdistyksen 100 v juhlan kunniaksi.. Juhla oli todella miellyttävä sekä ruuan että tunnelman puolesta.

Sunnuntai: Hieman unisin silmin heräilimme aamulla jo seitsemän aikaan, ja valmistelimme aamupalaa. Hienoa Ranskassa on kyllä se että joka kylässä on jonkinlainen leipomo ja ne ovat auki kukonlaulun aikaan, joten tuoreet patongit ja croissantit olivat taattuja.

Siirtyminen jälleen näyttelypaikalle ja tänäänkin jätimme Tyynen autoon huilimaan, vaikka oli jo toipunut silminnähden pirteäksi ja kuumeettomaksi. Tungos oli eilistä päivää suurempi sillä paikalla oli yli kahdensadan bernhardinkoiran lisäksi myös yli 100 tiibetinmastiffia.

Näyttelyn seuraaminen ja kulku sujui jo edellispäivän rutiinilla. Rauhalle junnuluokassa excellent ja junnuluokan 2.

Pirkolle Excellent ja avoluokan 4.

 Sunnuntai vierähti nopeasti jo illan puolelle ja takana oli hieno viikonloppu ranskassa hyvien ystävien seurassa, näyttelytulokset olivat mukava lisä tälle matkalle sillä etukäteen emme asettaneet mitään odotuksia sijoituksille, mutta kaikki loppuu aikanaan ja tuli haikea kotiinlähdön aika. Illalla n kahdeksan jälkeen lähdimme ajamaan kotia kohti, ensin pieni pätkä ranskaa, sitten vielä kerran Sveitsissä, muutama tunti saksan autobaanaa ja sitten unten maille.

Maanantai täysi ajopäivä läpi saksan ja osan puolaa. Tiistai vierähti puolan maanteillä, läpi liettuan, ja latviaan yöksi.

Keskiviikkona vihdoin Tallinnassa ja iltapäivälautalla kotiin, n 6 500 km ajettuna.

Matkalla ja lomalla on aina mukava olla mutta kyllä kotiinpaluu on aina mahtavaa hyvien muistojen kera.

Tässä matkakertomuksessa on keskitytty omiin tekemisiimme, mutta koirien hyvinvoinnista matkan aikana ei tingitty kertaakaan, ajopäivinä säännölliset pysähtymiset ja jaloittelut, muina päivinä säännölliset lenkit ja ruokailut.

Ensi vuonna taas uudestaan kohti Alppeja.

 

Un grand merci a vous tous pour les bons et inoubliables moments passes en votre compagnie.

 

Linkki reissukuviin  http://www.kennelgrapevine.com/albumi/wusb2008-france-switzerland/