Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys. Treffattiin Eeva ja Satu Valintatalon pihalla josta peräkanaa ajettiin Länsisatamaan ja laivaan. Autojonot oli melkoiset eli saatiin heti aamusta jo jonottaa helteisessä säässä. Laivalla meitä odotti buffet –aamiainen ja siinä se matka melkeinpä menikin, syödessä.

Tallinnassa ajettiin autot laivasta ulos ja suunnistettiin ulos kaupungista. Ensimmäinen etappi oli iso marketti keskustan ulkopuolella jonka pihalla käytettiin lehmänvärisemme laitumella ja ostettiin eväät matkalle.

Toinen pysähdys olikin sitten jo Latviassa, huoltoasemalla. Matka ei meinannut päästä jatkumaan kun yksi eläinrakas neitokainen hyvin kovassa känässä (tai muissa päihteissä) lyöttäytyi seuraamme ja halusi välttämättä lääppiä koiriamme. Päästiin kuitenkin ja matka jatkui kohti Liettuaa.

Sunnuntaipäivän vietimme siis autossa kokonaan, välillä pysähtyen koiria kusettamaan ja välillä itseämme. Illaksi ehdittiin Puolaan josta meille oli varattu motelli. Motelliin oli ilmoitettu että mukana on koiria, ja kaiken piti olla ihan OK, jotta koirat saa ottaa mukaan huoneisiin. Kuitenkin kun isäntäväki havaitsi että meillä on kahdeksan bernhardilaista, niin jostain syystä meitä kiellettiinkin ottamasta koiria huoneisiin…

Illalla käytiin koirien kanssa kävelyllä katulamppujen valossa. Ihana ympäristö, kävelytie meni joen vartta pitkin ja joka puolella oli hiljaista, lukuunottamatta talojen pihoilta kuuluvia vahtikoirien haukkuja. Puolassa onkin melkein joka talossa oma pihavahti, ainakin tuolla alueella.
Yö oli melko levoton. Motellin sisäpihalla oli pieni aitaus jossa hyvin haukkuherkkä saksanpaimenkoira ja sehän haukkui meidän seurueelle lähes koko yön. Ja meidän autoista vastattiin haukkuun. Kaiken kruunasi vielä kova ukonilma keskellä yötä johon kuului myös kovat raekuurot.

Tähän mennessä kilometrejä mittarissa oli 1200.

Aamulla käytiin taas lenkki joenvartta pitkin. Aurinko lämmitti jo kuumasti ja ilma oli helteinen. Saatiin motellissa kunnon aamupala puolalaisten meetvurstien ja lihahyytelön sekä munakkaan kera. Kahvikin oli hyvää. Aamupalalla meidät yllätti vielä kunnon sadekuuro, mutta sen muutaman minuutin jälkeen jonka se kesti, paistoi taas aurinko kirkkaasti. Ja me jatkoimme matkaa.

Matka Puolan läpi kulki enimmäkseen metsien halki. Tiet olivat melkoisen hyväkuntoiset ja keskinopeutemme oli kutakuinkin kuudenkympin luokkaa. Maanantaipäivä vietettiin siis myös autossa, tarpeen vaatiessa pysähdellen. Tien varsilla näkyi aika paljon eläimiä, lähinnä peuroja mutta myös pari villisikaa. Keli oli taas mitä helteisin joten pysähtyessämme auto lämpeni aina hikiseksi. Onneksi kuitenkin on ilmastointi, niin matkanteko oli mukavan viileää.

Illan pimentyessä pääsimmekin jo Saksan rajalle ja kun ajokunto oli vielä suhteellisen pirteä, päätimme jatkaa. Autobaanaa päästeltiinkin jo kovempia nopeuksia joten kilometrit taittuivat kepeästi. Aamuneljältä kuitenkin väsymys uuvutti urheat autoilijat joten ajoimme sivuun, huoltoaseman levähdyspaikalle ja pidimme parin tunnin tauon. Jotkut saivat nukuttua kunnolla, toiset huonommin. Joka tapauksessa kuuden aikaan tiistaiaamuna kun muu levähdysalue vielä uinui, me haimme aamukahvit ja starttasimme autot taas matkaan.

Iltapäivällä saavuimme Sveitsin rajalle ja sää oli vieläkin helteisempi. Ystävällinen tullimies läiskäytti verotarran tuulilasiimme ja toivotti meidät tervetulleiksi. Mahtavaa.

Parin tunnin matka rajalta ajettiin Martignyn kaupunkiin joka olikin määränpäämme. Kävimme kahluuttelemassa koiriamme järvessä vuorien kupeessa jossa oli muutama surffarikin. Valkoinen kivikkoranta ja turkoosinsininen vesi, mahtavaa.

Poikkesimme hakemaan avaimet mökkiin ja samalla kävimme tervehtimässä Bernardin ja Arianen bernhardinkoirat.

Sieltä me väsyneet matkalaiset ajoimme sitten ensin ruokakauppaan ostoksille ja sitten vuorenrinnettä pitkin ylös mökille. Mökkihän sijaitsee 800m korkeudessa.

Vain linnunlaulu ympärillä sekä vaimeasti kuuluvat lehmänkellot jossain kaukaisuudessa. Kyllä ihmisen kelpaa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, lämpötila jotain lähes kolmeakymmentä. Sielu lepää.

Tiistai-ilta otettiin rennosti, Petteri kokkasi meille maistuvan aterian ja asettauduimme taloksi. Koiratkin olivat aika puhki ja vain loikoilivat siellä täällä.

Keskiviikkoaamuna heräsimme levänneinä. Olipa hienoa nukkua kunnon sängyssä! Aamupalan jälkeen pakkasimme reput täyteen vesipulloja ja lähdimme vaeltamaan vuorenrinnettä ylös. Nousu oli aika rankkaa ja helteinen keli pakotti pitämään taukoja usein. Koirilla roikkui kieli polvissa ja kyllä saatiin me muutkin pyyhkiä hikeä otsalta jatkuvasti. Kirkkaat vuoristopurot viilensivät tassuja mutta ylöspäin eteneminen loppui viimeiseen taukoon kun Carma lysähti makaamaan eikä suostunut enää jatkamaan. Kaikki muutkin alkoivat olla kyllä jo sen verran puhki että oli hyvä hetki pitää tauko, kuvata maisemaa ja lähteä valumaan alaspäin ja takaisin mökille. Pohkeet ja takapuoli sai tehdä töitä jarrutellakseen menoa, kuten seuraavana aamuna voitiin todeta.

Petteri ja Satu suorittivat keskiviikon kauppareissun läheiseen ”Valintataloon” kun me Eevan kanssa maattiin auringossa ja hankittiin niitä rusketusraitoja. Ja aurinkohan paistoi.

Iltapäivä ja ilta vietettiin nautiskellen auringosta, oluesta ja grilliruoasta. Paikalliset makkarat ja nakit olivat suussa sulavan hyviä. Maine tässä menee mutta kerrottakoon että nukkumaan menimme koko poppoo jo yhdeksän aikaan. Se on tämä raikas vuoristoilma kun ramaisee…

Niin yllä oleva tekstihän on muokattu pienillä muutoksilla omaan blogiini sopivaksi.
Kiitos Eeva.