Vemppu on nyt 7- vuotias tänä keväänä ekaluokkansa päättänyt aurinkoinen, aina iloinen poika Lempäälästä. Kerron tässä tarinan miten tästä pienestä arasta pojasta tuli rohkeampi ja enemmän itsevarmuutta omaava iso poika.
Vemppu oli hyvin hyvin arka pieni poika. Kaikki uudet ihmiset, uudet paikat ja uudet toiminnot saivat tämän pikkuisen lähes poikkeuksetta kyyneliin. Niin paljon kaikki uusi jännitti.
Nelivuotiaana Vemppu aloitti perhepäivähoidossa. Onnekkaasti saimme paikan saman tien varresta missä omakin kotimme on. Perhepäivähoitajat, Pirkko & Hati, olivat kertakaikkisen ihania ihmisiä ja jaksoivat kerta toisensa jälkeen kärsivällisesti ottaa itkevän Vemppumme hoitoonsa. Pikkuhiljaa Vemppu tottui hoitopaikkaansa, hoitajiinsa ja muihin lapsiin ja kaikki alkoikin sujua oikein mallikkaasti. Arkuus muihin uusiin asioihin ei kuitenkaan hellittänyt. Kun hoitopaikassa tehtiin esim. retki Ideaparkin PiiPoohon, Vemppu itkien kertoi ettei halua sinne lähteä. Ei vaikka mukaan tulisi tutut hoitotäti ja lapset. Puoliväkisin poika sinne kuitenkin meni ja paikanpäällä olikin ollut todella hauskaa. Samanlaista oli kun perhepäivähoidossa olevat lapset osallistuivat päiväkodin kanssa yhdessä joulujuhlan järjestämiseen. Vemppu ei suostunut esiintymään vaan sai jäädä paikalleen katsomaan kun ystävänsä esiintyivät. Kaikki tämä jännitys hellitti perhepäivähoidon aikana ja lopuksi kaikki sujuikin oikein hyvin.
Sitten koitti aika jolloin tuli ikää sen verran, että oli aika aloittaa eskari. Tätä tapahtumaa surtiin ja jännitettiin ainakin kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Kun ensimmäinen eskaripäivä koitti, ei Vemppu ollut ainoa äidin perään itkemään jäänyt lapsi. Oli eräs toinenkin. Muutoin kaikki muut lapset näyttivät olevan rohkeita ja innostuneita tulevasta uudesta kokemuksesta. Vemppu ei nyt ihan itkenyt, mutta kyllä leuka väpätti. Niin sitä sitten vaan päivä päivältä paremmin poika sopeutui eskariinkin. Kavereita ei niinkin aran pojan ollut kovin helppo saada, mutta onneksemme jälleen oli asialla erinomaiset opettajat, Minna & Jaana. Arkuuden takia opettajien suosituksesta katsoimme parhaaksi, että Vemppu jäi koulun jälkeen iltapäivähoitoon. Eskarista sitten löytyikin se paras ystävä Emil. Tuli kevät, eskari päättyi ja kesäloma alkoi. Olimme hakeneet Vemppua tulevalle englannin kielen painotteiselle ekaluokalle silläkin uhalla ettei vanhoja eskarin luokkakavereita mahdollisesti tulisi enää samalle luokalle.
Vaan onnekkaasti kävi, Vemppu hyväksyttiin enkkuluokalle ja samalle luokalle tuli myös paras ystävä Emil. Ekaluokkakin jännitti kovasti, mutta ei niin paljon kuin eskari. Ja jälleen kerran onni potkaisi ja Vemppu sai kertakaikkisen ihanan opettajan Piian, joka otti hyvin tosissaan pojan arkuuden ja ystävien vähyyden. Pikkuhiljaa Vemppu alkoi osata jo vähän pitää omia puoliaan ja rohkaistui.
Oltiin tultu aikaan jolloin pitäisi valita jokin harrastus/harrastuksia. Tämä ei ollutkaan aran pojan kanssa mitenkään itsestään selvä asia. Vemppu ei missään tapauksessa halunnut mennä mukaan jääkiekkoon eikä jalkapalloon, liikaa ihan uusia lapsia, aivan liian pelottavaa. Itse pelasin squashia ja tiesin, että niinkin pienille oli jo mahdollista aloittaa kyseisen lajin harrastus. Vemppu kovasti tykkäsi lajista, oli käynyt kanssani palloa läiskimässä, mutta että harrastukseksi… Ei missään tapauksessa. Liian uusi asia, liikaa outoja lapsia sielläkin. Harrastus asia jätettiin hautumaan eikä siitä hetkeen puhuttu.
Tässä kohtaa elämää olimme ottamassa kahdeksan vuoden tauon jälkeen perheeseemme uuden jäsenen, koiran. Koska meillä menneisyydessä oli kokemusta kolmesta bernhardilaisesta, valinta oli selvä. Bernhardinkoira sen olla pitää ja lyhytkarvainen. Onni potkaisi. Löysimme Suomen parhaan bernhardinkoira kasvattajan Tanjan ja mikä vielä parempaa Tanjan Pirkko koira oli saamassa pikkuisia. Onneksemme Tanja hyväksyi perheemme yhden urospennun omistajiksi. Osmo syntyi 17.03.2010. Kävimme katsomassa tätä pientä suloista karvakerää Röykässä Tanjan luona. Vastassa portilla oli monta innokasta isoa bernhardinkoiraa. Voi kuinka Vemppu pelkäsikään. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin isoja koiria saatikka ollut niin lähellä niitä. Mutta kun menimme sisälle missä ihanat pienet pallerot Pirkko äitinsä kanssa olivat, ei ollut pelosta enää tietoakaan. Vihdoin koitti kauan odotettu perjantai, jolloin lähdimme hakemaan Osmon (Grapevine Roswell) kotiin. Koko matkan takapenkillä Osmo nukkui pää Vempun sylissä. Tästä alkoi meidän perheen koiraelämä. Jossakin kohtaa menimme Osmon kanssa pennuille tarkoitetulle hihnakurssille. Vemppu oli monesti mukana ja katseli mitä touhutaan. Valitettavasti tämän kurssin jälkeen emme vähään aikaan olleet mukana minkäänlaisessa ohjatussa toiminnassa vaan vietimme keskenämme aikaa vain kotosalla. Näinpä sitten kävikin niin, että Osmon kokemukset muusta maailmasta ja muista koirista jäivät lähes olemattomiksi. Osmo kasvoi ja herrasta kehkeytyi varsin toimelias, utelias ja innokas poika. Asiallinen hihnakäyttäytyminen ja toisten koirien kohtaaminen tuli minulle aivan liian haasteelliseksi ja tarvitsin apua. En löytänyt lähistöltä mitään asiaankuuluvaa koulutusmahdollisuutta ja etenimmekin lähinnä ihanan kasvattajamme kauko-ohjeilla. Valitettavasti homma ei kuitenkaan edennyt mihinkään. Mutta sitten tapahtui jotain, mitä voisi kuvailla sekä minun että Vempun elämän käännekohdaksi. Kasvattajamme Tanja kertoi, että Ylöjärvelle on Krista niminen koirakouluttaja perustamassa yritystä ja kaikenlaisia kursseja olisi tarjolla. Hetken mietin ja ilmoittauduin Osmon kanssa päivän kestävälle hihna/käytöskurssille. Tämä kurssi muutti meidän elämämme. Ilmoittauduimme uusille Koirakoutsien kursseille ja kävimme myös Koutsien Mika Jalosen yksityisopissa. Koirakoutsien sivuilta netissä luin Muksukoutsista. Voisiko tämä olla se harrastus Vempulle johon pieni arka poikani suostuisi tulemaan? Ilmoitin Vempun kurssille ja vasta sen jälkeen otin asian puheeksi pojan kanssa. Kerroin, että kurssilla ei ole paljon ihmisiä, ainoastaan 3-4 lasta/koiraa hänen lisäkseeen. Yllätyksekseni en kohdannut tavanomaista vastarintaa vaan suhteellisen helposti poika suostui. Tuttua jännitystä ennen ensimmäistä Muksukoutsia oli varmaan viikon verran. Vihdoin koitti eka kerta 08.03.2011. Luonnollisesti Vemppu ei voinut ottaa omaa koiraamme mukaan. Osmo oli aivan liian iso ja innokas pienen pojan hallittavaksi. Vaan eipä hätää. Muksukoutsiin voi osallistua sellaisetkin lapset joilla ei välttämättä ole omaa koiraa lainkaan. Vemppu sai ”ohjattavakseen” yhden Koirakoutsien omista koirista Bernin nimeltä Bea. Ja siitä hetkestä kaikki asiat loksahtivat paikalleen. Ensimmäinen Muksukoutsi tunti oli teoriaa ja ajattelinkin, että kuinkahan Vemppu jaksaa istua ja kuunnella. Mutta niin vaan jaksoi. Ja kotiin ajellessamme poika sanoi; ”Tullaanhan me huomenna uudestaan?” Tätä en unohda koskaan! Minun arka pieni poikani HALUAA tulla uudestaan ja vieläpä aivan uuteen paikkaan, jossa on aivan uusia ihmisiä. Tämä oli jotain aivan uutta ja mullistavaa. Ja niin meidän Vemppu aloitti koiraharrastuksensa Koirakoutsien Muksukoutsi kurssilla Kristan ohjauksessa. Muksukoutseissa Vemppu tutustui kaikenlaisiin toimiin mitä koiran kanssa voi tehdä kuten esimerkiksi agilityyn ja jäljestämiseen. On kovin vaikea sanoiksi pukea mikä muutos pojassa tapahtui. Kuinka paljon hän onkaan saanut itseluottamusta ja rohkeutta tämän harrastuksen ansiosta. Eikä se jäänyt vain koira-asioihin vaan rohkeus kasvoi myös koulussa ja ystävien kesken. Vemppu liittyi koulussa enkkukerhoon ja esiintyy rohkeasti niin kevät- kuin joululuhlissakin. Minun pienestä arkajalastani kasvoi itsevarmempi ja rohkeampi iso poika. Tämä kaikki valtava kehitys sai alkunsa koiraharrastuksesta. Ja se harrastus jatkuu tänäkin päivänä, elokuussa Vemppu aloittaa kolmannen kurssinsa Muksukoutseissa. Voin vilpittömästi suositella koirien parissa harrastamista kaikille pienille arkajaloille joille ei välttämättä sovi nämä valtavirtaharrastukset kuten jalkapallo ja jääkiekko. Ja todellakin ei haittaa vaikka itsellä ei olisi koiraa.
Koirakoutsit muutti elämämme. Myös minun elämäni, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
Kirjoittanut Vempun äiti Carita
Kiitos Carita että sain julkaista tämän.
