Mä niin inhoan piloja! Aprilli ja muita. Olen aivan liian herkkäuskoinen monessakin asiassa, valitettavasti.
Vaikka kuitenkin olen todella epäilevänen vielä useammassa asiassa.
Yhdenkään pilan kohteeksi en ole "vielä" tänään joutunut - ja paree että en joudu.

Auringon paistetta odotellessa. Koirat ovat pitäneet huolen että trollit eivät ihan pihaan asti uskalla. Portilla ovat ihmetelleet (hyi, ilkeä minä).
Koneen ääressä mennyt sunnuntai aamu, firman asioita hoidellessa ja siinä samalla omia.
Koirat kuorsaavat  ja kissatkaan eivät häiritse kirjoittamista.

Petterin äiti tuli perjantaina viikonloppukylään ja käväisivät samalla puutarhamessuilla (minunkin äitin oli mukana). Tuliaisiksi sain ihanat laventelipuut.

Perjantaina Reinon treenit sekä pikku HIRVIÖN eli Jussin
ohessa kirje jonka laitoin kouluttajallemme....

"Tervehdys,
semmosia lähdin kyselemään että olisiko mahdollista tulla Jussin (sen pienen pennun josta on kehkeytymässä hirviö), perjantai treeneihin siihen aikasempaan ryhmään? Tiedän että ryhmä on iso mutta kysynkin mahdollisuutta tulla "hengailemaan" ja harjoittelemaan vaikka vain omaan tahtiin (ilman ohjausta) siihen reunalle, kontaktia ja hillintää.
Maksan ilman muuta paikastani ja jatkan Reinon kanssa omassa ryhmässä.

Tilanne on nyt se että tuo pieni hirviö, ikää 5 kk. Oli viime viikolla sitä mieltä että vastaan tuleva rähjäävän aikuisen novascotiannoutajan uroksen kanssa voisi ihan hyvin tapella. Jussi karjui kitarisat avoinna ja päälle oli menossa... sitä (siis tuota 30 kg:sta) sai todella pidellä.
Olin melkoisen yllättynyt ja ehkä hieman järkyttynytkin.

Tänään treffasimme kuukauden nuoremman bernhardinkoira urospennun, Reinon ja Jussin kanssa. Jussi leikki kaksi viikkoa sitten kaverin kanssa vallan sopuisasti. Nyt nuoremmalle Reino oli niin peloittava että veti hihnan mitalla karkuun.... tätä ennen nuuskuttivat ja kaikki oli ok. Jussikin oli kaveriaan jo helssannut. Jostain syystä pienempi pelästyi ja kiljui ! Reino tuli samantien viereeni ja mitä tekee Jussi? Jussi perkele menee päälle kuin yleinen syyttäjä.
Niskaotteella sain heivattua pois, ja tämän jälkeen taas Jussin mielestä kaikki oli ok.
Kävimme vielä yhdessä kävelyllä jottei jäisi traumoja. Jussikin olisi halunut vain leikkiä kauhistuneen kaverinsa kanssa.

Nuoripoika on "tulta ja tappuraa", syttyy helposti ja ei ole lainkaan herkkä runopoika kuten Reino.

Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin kouluttaa ja hyvin että pysyy hanskassa.
Että tämmöisiä taustatietoja."




  

 

 

[[split]]

Juu, ryhmään mahduttiin.                                                     "mitäköhän mä äseken tein? ei pitäne välittää tuosta väliviivasta"
Jussi ottaa hyvin kontaktia mutta jos toinen koira treenaa ja metelöi Jussin mielestä liikaa... niin sanomista tulee! Jussin taholta.
No ensimmäinen kerta ja kylläkai se siitä.

Reinon treenit olivat oikein mallikkaat. Ja kivat.
Nyt en jaksa eritellä osa-alueita. Laitan ne ehkä myöhemmin.

Voi hitsi on ollut niin paljon kaikenmoista josta en ole kerennyt tänne laittamaan ja ehkä suurin syy on ollut se että tämä vuodatus on tökkinyt toiminnallaan se vienyt hieman intoa... ehkä.

Mairehan se siinä kurkkii.


Toivo rentoutuu.